Toinenkin henkilö väittää olevansa F1-legendan poika – haudanavaamista lykätään

F1-legenda Juan-Manuel Fangion ympärillä pyörivä kiista on saanut jälleen uuden käänteen.
Yksi lajin suurimmista nimistä, viisi maailmanmestaruutta 1951, 1954-1957 voittanut Fangio kuoli vuonna 1995 jättämättä jälkeläisiä. Nyt Fangiota on kuitenkin väittänyt isäksi jo peräti kaksi argentiinalaismiestä.
Aiemmin uutisoimme, kuinka Oscar Cesar Espinozan oikeusvaatimusten takia Fangion hautaa oltiin avaamassa isyyden selvittämiseksi. Nyt hanke on kuitenkin pantu jäihin, koska myös Ruben Vazquez -niminen henkilö on väittänyt olevansa legendan jälkeläinen.
Myöhemmin esille ilmaantunut Vasquez on todellisuudessa oikeuskäsittelyssä Espinozan juttua edellä, joten tuomioistuin päätti lykätä haudan avaamisen myöhemmäksi. Nyt oikeus keskittyy käsittelemään Vasquezin väitteitä isästään.
Espinozan äiti oli Fangion pitkäaikainen naisystävä, mutta virallisesti he eivät jälkikasvua saaneet. Vielä ei ole tiedossa, miten Espinoza aikoo muuttuneeseen tilanteeseen reagoida.
Fangion kuolemasta tulee huomenna kuluneeksi 20 vuotta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- Lando Norrisin painekattila kesti – Sauber-kuskille uran ensimmäiset MM-pisteet
- F1-kisassa dramaattinen startti – Max Verstappen kolattiin ulos kisasta
- F1-sarjan klassikkokisalle pitkä jatkosopimus
- Tuukka Taposella ankea viikonloppu Itävallassa
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Keskeytys – Tuukka Taponen kolattiin tylysti ulos
- Mercedes-pomolta jättipaljastus: Talli neuvottelee Max Verstappenin kanssa
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Lando Norris palasi ja tykitti pohja-ajan – McLarenit karkumatkalla
- F1-debytantti säväytti harjoituksissa – George Russell nopein
- Tuukka Taposelle jättipettymys Itävallassa