Lewis Hamilton myöntää Kimi Räikkösen uhkaavan
Kuva: Getty Images
Perjantain kahdessa sessiossa pienissä vaikeuksissa ajoittain radalla ollut Lewis Hamilton myöntää, että hänellä on vielä parannettavaa aika-ajojen alla. Tallikaveri Nico Rosberg oli molemmissa sessioissa edellä.
– Päivä on ollut yleisesti ottaen hyvä. Ei täydellinen, meillä on työtä tehtävänä yön yli, mutta vauhti on ollut kohtuullinen. Minulla ei ollut pitkissä vedoissa ihanteellista tasapainoa ja säädöissä on työstettävää, Hamilton sanoi.
– Mutta muuten on sujunut hyvin. Renkaat vaikuttavat vahvoilta, niiden lämmittäminen ei vie kovin kauan aikaa, mikä on myönteistä.
Itävallassa britti kärsi heikosta startista, mistä hän syytti uusia kytkimen osia, joita oli kokeiltu jo jonkin aikaa. Nyt tätä ongelmaa ei enää ole.
– Palasin kytkimen kokoonpanossa aiempaan, mikä tuntuu tähän mennessä todella hyvältä, aivan kuten ensimmäisissä kisoissa, hän sanoi.
Kimi Räikkönen ja Sebastian Vettel olivat toisissa harjoituksissa jopa Hamiltonia nopeampia, joskin hävisivät aikavertailussa Rosbergille. Hallitseva mestari odottaa kaksikolta haastetta.
– Kaiken kaikkiaan alku on ollut myönteinen. Samaan hengenvetoon on kuin sanottava, että Ferrari näyttää jälleen vahvalta ja he olivat aivan meidän vauhdissamme, joten taistelun pitäisi olla hyvä, hän sanoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys