Williams-pomo puolustaa tallinsa tylsiä taktiikoita: ”Emme kurkottele kuuta taivaalta”
![getty_massafelipe20150228.jpg](https://www.suomif1.com/app/uploads/2015/02/getty_massafelipe20150228.jpg)
Williams on tällä hetkellä valmistajien MM-sarjassa kolmantena, vaikka tallin autolla ei ole vielä kertaakaan ajettu kolmen parhaan joukkoon. Sen sijaan ennen Monacoa se onnistui ajamaan kaikissa alkukauden kilpailuissa pisteille. Valtteri Bottaksen poissaolo Australiassa söi kuitenkin potentiaalisesti ison määrän pisteitä.
Williamsia on syytetty varovaisista ja jopa tylsistä kisastrategioista. Talli ei ole lähtenyt yrittämään ihmetekoja esimerkiksi poikkeavilla rengasratkaisuilla, mikä on osaltaan syypää siihen, ettei se ole pystynyt vastaamaan Mercedekselle ja Ferrarille.
Tallin suorituskyvystä vastaava Rob Smedley puolustelee kuitenkin tallinsa valintaa.
– Olemme tyytyneet ottamaan ne pisteet mitä meille on tarjolla, emmekä ole yrittäneet kurkotella kuuta taivaalta. Ne ajat ovat menneet, Smedley toteaa Autosportille.
Smedleyn mukaan Williamsilla luotetaan kylmään matematiikkaan, siksi talli haluaa kerätä aina maksimaalisen määrän pisteitä. Smedley, joka astui mukaan tallin kuvioihin viime kauden alussa, on pannut merkille tallin parantuneet työskentelyotteet.
– Tekemämme muutokset alkavat vihdoin kantaa hedelmää. Yritämme parantaa jokaisella osa-alueella, ja olemme mielestäni onnistuneet tässä hyvin. Nykyään pystymme keräämään kaikki ne muruset, joita pöydälle tipahtaa.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- McLarenit harjoituskärkenä – Valtteri Bottas tutuilla sijoilla
- F1-tallissa myllätään jälleen – tallipäällikölle taas lähtöpassit
- Tuukka Taponen säväytti – pätki tallikaverinsa välittömästi
- Rangaistu Max Verstappen avasi vahvasti Belgiassa – ylivoimainen kärkiaika
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista

- Max Verstappen tuomariston kuultavaksi – lyödäänkö hollantilaiselle rangaistus?
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Max Verstappen kävi kuumana vielä kilpailun jälkeenkin: ”He kaikki voivat painua vi**uun”
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
- Sergio Perez toheloi jälleen – Red Bull -pomojen kärsivällisyys loppumassa: ”Viimeinen asia, jota kaipasimme”
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun