Kimi Räikkönen on ajanut F1-urallaan toistaiseksi 20 voittoa. Yhden makeimmista täysosumistaan Räikkönen nappasi kaudella 2005 Japanin osakilpailussa Suzukassa.

Räikkönen starttasi kilpailuun vasta lähtöruudusta 17, mutta loistavalla ajolla hän nosti itsensä aivan kärkimies Giancarlo Fisichellan kantaan lähdettäessä viimeiselle kierrokselle. Ensimmäiseen mutkaan saavuttaessa Räikkönen ohitti italialaisen kylmänviileästi ulkopuolelta saaden koko tiimin hyppimään riemusta.

Formula ykköset viettävät tänä vuonna 65-vuotisjuhlaansa, minkä kunniaksi sarja jakaa Youtubessa parhaita paloja menneisyydestään. Tänään julkaistulla videolla Räikkönen käy läpi kisankulkua ja hienoa ohitustaan.