Uudistunut työskentelykulttuuri McLarenin valttina
Kuva: Getty Images
McLarenin kilpailutoimista vastaava Eric Boullier kehuu tallinsa organisaatioonsa tekemien muutoksien alkavan jo kantavan hedelmää, vaikka alkukausi on ollut menestykseen tottuneelle tallille silkka katastrofi.
– Joka tasolla organisaatiossamme vallitsee nykyään selkeä johtajuus. Jaamme kaikki näkemyksen, mihin suuntaan haluamme edetä. Työilmapiiri on muuttunut ihmisten käskemisestä pyytämiseen. Nykyään pyrimme jakamaan ideoita, Boullier avaa Autosportille.
Boullierin mukaan uusi tapa kohdella työntekijöitä näkyy välittömästi myös motivaatiossa kehittää ja ponnistella auton suorituskyvyn parantamisen eteen.
Boullierilla on antaa konkreettinen esimerkki, miten muutos on vaikuttanut tallin suorituskykyyn.
– Viime vuonna radalle tuomistamme päivitysosista noin puolet eivät toimineet kunnolla. Tänä vuonna olemme onnistuneet tuomaan toimimattomien osien osuuden noin viiteen tai kymmeneen prosenttiin.
Myös tallin palkkalistoilla nykyään vaikuttava insinööritason johtaja Matt Morris toteaa muutosta tapahtuneen.
– Ihmiset tuntevat olevansa enemmän vastussaa autosta. Ennen tekemiämme muutoksia jotkut saattoivat tuntea, ettei heidän panoksellaan ollut mitään vaikutusta mihinkään. Nykyään kaikki tietävät tarkasti mitä he tekevät, ja he tuntevat suurta ammattiylpeyttä omasta kohdealueestaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026