Mersun F1-legenda: ”Ferrarin uhka ei muuta Mercedeksen suunnitelmia”
Kuva: Getty Images
Kolminkertainen maailmanmestari ja Mercedeksen neuvonantaja Niki Lauda kertoo Mercedeksen pitäytyvän alkuperäisissä suunnitelmissaan kehitystyön suhteen. Tämä siitäkin huolimatta, että talli on kohdannut odotettua kovempaa vastustusta kilpailijan eli Ferrarin puolelta.
Laudan mukaan saksalaistiimissä ei ole mitään syytä paniikkiin, vaikka Maranellon joukot näyttävät nyt hyvin vahvoilta, ja kehitystyön avulla he uhoavat parantavansa entisestään. Lauda muistuttaa Autosportille myös Mersulla olevan potentiaalia parantaa.
– Mikä voi vaikutta menetetyltä edulta nyt, voi muodostua suureksi mahdollisuudeksi kauden loppupuolella. Nyt me emme saa muuttaa työsuunnitelmiamme hätiköidysti. Meille on joka tapauksessa tulossa pieniä päivityksiä seuraavaan osakilpailuun Barcelonaan, Lauda toteaa.
Lauda ei ole yllättynyt siitä, että Ferrari on noussut edelliskauden aallonpohjasta. Erityiskehuja Lauda jakaa myös Ferrarin tekniselle gurulle James Allisonille.
– Heidän elpymistoimenpiteensä aloitettiin jo viime kauden aikana, ja talli on tehnyt hyvää työtä uudelleenorganisoinnin kanssa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”