Mika Salo ennakoi Fernando Alonson ja Jenson Buttonin edustaman McLarenin olevan vahva talli ennemmin tai myöhemmin myös alkavalla kaudella.

Wokingilaistalli aloitti nyt moottorikumppanuuden Hondan kanssa pitkän Mercedes-yhteistyön jälkeen. Uudella autolla ajettiin talven testeissä kuitenkin vain murto-osa kilpailijoiden kilometrimääristä ja kansainvälinen media nimesi viipymättä talven tallille katastrofiksi.

Viime talvena Renault kuitenkin kärsi jopa Hondaa pahemmista luotettavuusongelmista voittaen silti kauden aikana Red Bullin moottoritoimittajana kolme kisaa.

Salo myönsikin SuomiF1-sivustolle, että ei näe tilannetta McLarenille toivottamana.

– Joo, siis McLarenin tason talli, on niillä ollut ennenkin vaikeuksia, ja ne on rakentanut jopa uuden auton parin kisan jälkeen ja sitten palanneet voittamaan kisoja loppukaudesta, hän sanoi.

– Kyllä ne tuosta selviää. Se [Honda] on uusi moottorivalmistaja, ja pitkästä aikaa takaisin sarjassa. Se vie hetken, että ne saa homman toimimaan niin kuin sen pitää ja yhteistyö alkaa taas alusta.

Olli Kuitunen