Kimi Räikkösen tallilla vaikea valinta – ”Merkitsisi lähes varmuudella rangaistusta”
Kuva: Getty Images
Muun muassa Williamsilla ja Force Indialla työskennellyt insinööri Dominic Harlow varoittaa moottorivalmistajia riskeistä, joita liittyy voimanlähteiden kehitysjäädytyksen kiertämiseen säännöistä löytyneellä porsaanreiällä.
Uusissa teknisissä säännöissä on jätetty tarkentamatta päivämäärä, jolloin uudet voimanlähteet on homologoitava ja nyt näyttääkin siltä, että valmistajien annetaan halutessaan aloittaa ensi kausi vanhalla kalustollaan kehittäen samalla uusiaan.
Tällaista mahdollisuutta ovat toivoneet Kimi Räikkösen edustama Ferrari asiakastalleineen sekä Red Bullia liikuttava Renault, joiden voimanlähteiden suorituskyky oli viime kaudella selvästi Mercedestä heikompi.
Harlow uskoo, että porsaanreikää hyväksi käyttävät valmistajat ottaisivat uudet voimanlähteensä käyttöön viimeistään kauden viidentenä kisaviikonloppuna, jolloin kautta on vielä noin 80% ajamatta. Ensi kauden voimanlähdekiintiö kuljettajaa kohden on kuitenkin ainoastaan neljä. Tästä seuraa vaara:
– Jos esimerkiksi kuljettaja kärsisi moottoririkon avauskisoissa ja olisi pakotettu ottamaan käyttöön toisen viimekautisen moottorin ennen uusiin siirtymistä hänellä olisi jäljellä ainoastaan kaksi uutta moottoria koko loppukaudelle uuden esittelyhetkestä alkaen, Harlow selitti James Allenin blogissa.
– Se merkitsisi lähes varmuudella [voimanlähdekiintiön ylityksestä johtuvaa] rangaistusta myöhemmin kaudella. Rangaistussääntöjä on kuitenkin hienosäädetty vähemmän ankariksi niin, että koko voimanlähteen vaihto johtaa nyt aloittamiseen viimeisestä ruudusta, ei varikkosuoralta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella