Moottorivalmistajat saavat näillä näkymin kehittää ensi kauden F1-voimanlähteitään teoriassa vaikka kauden viimeiseen kisaan saakka. Voimanlähteiden kehitys on ollut tarkoitus jäädyttää kauden ajaksi, mutta teknisten sääntöjen harmillinen sanamuoto mahdollistaa jäädytyksen kiertämisen.

Porsaanreiän aiheuttaa säännöistä puuttuva päivämäärä voimanlähteiden homologoinnille. Tämä tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että vanhat valmistajat voivat alkukaudesta 2015 kilpailla viimekautisilla voimanlähteillään hyväksyttäen uudet voimanlähteensä itse parhaaksi näkemänään ajankohtana. Muun muassa Kimi Räikkösen edustama Ferrari on toivonut tämän kaltaista tilaisuutta kuroa kiinni Mercedeksen ylivoimaa auton suorituskyvyssä.

F1-insinööri Dominic Harlow arvioi, että Ferrari ja Renault saattavat käyttää sääntöjen huolimatonta laatimista hyväkseen, mutta ei usko sen riittävän siihen, että he voisivat merkittävästi kuroa kiinni Mercedeksen etua.

– Tuskin, mutta se tarkoittaa sitä, että nämä kaksi valmistajaa voivat nyt käyttää halutessaan enemmän aikaa 2015 kauden kalustonsa maksimointiin, hän sanoi toimittaja James Allenin blogissa.

– Tärkeää on muistaa, että heidän on hyväksytettävä uudet moottorinsa jossain vaiheessa ja koska ne ovat vahvempia ja taloudellisempia kuin vanhat voimanlähteet he eivät halunne odottaa uusien esittelyä liian pitkään.

– Me arvioimme, että porsaanreikää käyttävät osapuolet esittelevät uudet moottorinsa viimeistään Espanjassa kauden viidennessä kisassa. Se tarkoittaa 8-10 viikkoa lisää kehitystä, mikä voisi olla arvoltaan jotain yhdestä kahteen sekunnin kymmenystä kierrosajassa.