Entinen tallipomo: ”Tosiasia on, että me tyrimme””
Kuva: Getty Images
Tänä kesänä Caterham-tallin myynyt Tony Fernandes on myöntänyt, että kilpailu formula ykkösissä oli lopulta liian iso haaste hänelle. Liikemies sanoo, että formula ykköset ovat pienille talleille taistelua tuulimyllyjä vastaan.
– Ihmiset voivat syyttää ketä haluavat, mutta isot tallit ovat siitä vastuussa siinä, missä kuka tahansa. Ero on noussut aivan liian suureksi. Kyse on rahasta, Fernandes sanoi Sky Sportsille tuoreessa haastattelussa.
– Ajattelin siis, että ”no, en voi kilpailla”. Mutta voin kilpailla QPR:llä [jalkopallossa] ja voin kilpailla AirAsialla.
Malesialainen sanoi, että hänen olisi täytynyt sitoutua yksinomaan formula ykkösiin voidakseen menestyä siinä, mihin hän ei ollut halukas ryhtymään.
– On oltava suoraselkäinen ja sanottava: ”tosiasia on, että me tyrimme”, Fernandes jatkoi.
– Myös lajin on pohdittava itseään. Loppujen lopuksi me emme kyenneet jatkamaan ja olisimme ennen pitkää joutuneet selvitystilaan joka tapauksessa tai sitten sulkeneet tallin.
Caterhamin tilanne on tällä hetkellä epäselvä ja se etsii itselleen parhaillaan ostajaa. Se ei osallistu ensi viikonlopun Yhdysvaltain GP:hen, mikä pätee myös rahoituksen puutteesta kärsivään Marussiaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja

- Red Bullilta taas massiivinen uutinen: Tallin pääsuunnittelija jättää tehtävänsä välittömästi
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Cadillacin tallipäällikkö hehkuttaa Valtteri Bottasta ja Sergio Pereziä: “Tätä haluamme kuljettajiltamme”
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia