Nico Hülkenberg teki itselleen epätyypillisä virheitä – ”Ehkä se vaikutti tippumiseen”
![getty_hulkenbergnico20140822](https://www.suomif1.com/app/uploads/2014/08/getty_hulkenbergnico20140822.jpg)
Belgian GP:n aika-ajoista muodostui suuri pettymys Force India -tallille ja etenkin kuljettajien MM-sarjassa seitsemäntenä olevalle Nico Hülkenbergille, joka jäi 18:nteen lähtöruutuun. Aika-ajot ajettiin sateisissa olosuhteissa, mikä varmasti heikensi Force Indian kilpailukykyä.
Hülkenberg oli tapojensa mukaan rehellinen ja tunnusti aika-ajoissa tekemänsä virheet. Avausosiosta olisi täytynyt päästä jatkoon.
– Aluksi kaikki näytti hyvältä; olin hyvässä vauhdissa ja päätimme pysyä radalla samalla välikelin rengassetillä koko session ajan. Ehkä se vaikutti Q2:sta tippumiseen, koska renkaani olivat aika vanhat ja kuluneet session lopussa. Q2:n olisi silti pitänyt olla mahdollista, mutta tein virheitä kahdella viimeisellä kierroksellani, vedin jarrutuksen pitkäksi viimeiseen mutkaan tultaessa, menin leveäksi ja menetin aikaa, Hülkenberg selosti tallinsa tiedotteessa.
Saksalainen uskoo, että hän pystyy nousemaan pistekamppailuun.
– Uskon, että voimme palautua tästä, koska meillä on hyvä auto ja pitkien vetojen vauhti kuivalla kelillä näytti eilen [perjantaina] lupaavalta.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- McLarenit harjoituskärkenä – Valtteri Bottas tutuilla sijoilla
- F1-tallissa myllätään jälleen – tallipäällikölle taas lähtöpassit
- Tuukka Taponen säväytti – pätki tallikaverinsa välittömästi
- Rangaistu Max Verstappen avasi vahvasti Belgiassa – ylivoimainen kärkiaika
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista

- Max Verstappen tuomariston kuultavaksi – lyödäänkö hollantilaiselle rangaistus?
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Max Verstappen kävi kuumana vielä kilpailun jälkeenkin: ”He kaikki voivat painua vi**uun”
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
- Sergio Perez toheloi jälleen – Red Bull -pomojen kärsivällisyys loppumassa: ”Viimeinen asia, jota kaipasimme”
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun