Näin 16-vuotias Verstappen kommentoi F1-sopimustaan
Kuva: Getty Images
Max Verstappenin Formula 1 -sopimus Toro Rossolle vahvistettiin maanantaina illalla. Syyskuussa 17 täyttävä Verstappen debytoi ensi maaliskuussa, jolloin hänestä tulee F1-historian nuorin kisakuski.
– Siitä lähtien kun olen ollut seitsemänvuotias, Formula 1 on ollut urani tavoite, joten tämä mahdollisuus on todella unelma, joka muuttuu todeksi, Verstappen myhäilee Toro Rosson tiedotteessa.
Hollantilainen kiitteli Red Bullia sekä kaikkia, jotka ovat auttaneet häntä etenemään tähän pisteeseen.
– On useita ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua vuosien varrella ja yhä tukevat minua ja haluan nöyrästi kiittää heitä. Ensinnäkin iso kiitos isälleni Josille, joka on aina ollut puolellani, aamusta iltaan, vuodesta toiseen. Olen tietysti hyvin kiitollinen kaikille sponsoreilleni, jotka ovat uskoneet lahjoihini ja tukeneet minua näinä taloudellisesti vaikeina aikoina. Toivon, että voin jatkaa loistavaa yhteistyötä heidän kanssa, kun aloitan tämän uuden jännittävän vaiheen urallani.
– Haluan myös kiittää manageriani Raymon Vermeulenia kaikista hänen ponnisteluistaan tämän sopimuksen aikaansaamiseksi. Viimeiseksi, kiitos kaikille talleilleni eri kartingkategorioissa ja yksipaikkaisissa heidän tärkeästä avustaan ja tuestaan. Ilman heitä en olisi tässä tänään.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”