Entinen FIA:n puheenjohtaja Max Mosley sanoo turboaikakauden uusien sääntöjen saaneen joiltain osin heikon vastaanoton julkisuudessa paljolti siksi, että kehityksen tarvetta lajissa ei ole selitetty lajin seuraajille.

Kritiikkiä on saanut erityisesti turbomoottoreiden ääni, mutta myös moottoreiden taloudellisuusvaatimus on herättänyt kysymyksiä lajin luonteen muuttumisesta.

– Jos jotakuta tulee syyttää, se olen minä. Me olimme niitä, jotka toivat lajiin uuden teknologian. Se oli kymmenen vuotta kehityksessä ja itse pidän äänestä, Mosley sanoi Daily Mail -lehdelle.

Britti uskoo fanien kritiikin olevan lajin omaa syytä. Teknologian tarpeellisuutta ja mahdollisuuksia ei ymmärretä.

– Jos on yksi asia, jonka olisin voinut mielestäni tehdä paremmin, se on uusien sääntöjen ja niiden taustalla olevien syiden selittäminen katsojille. Siinä on menetetty mahdollisuus, hän sanoo.