Mercedes-pomo: ”Olemme tehneet kaiken voitavamme”

Mercedeksen F1-tehdastalli lähtee kauden tulevan viikonlopun avauskisaan suurimpana ennakkosuosikkina talven testien pohjalta. Sääntömuutoksia täksi kaudeksi on ollut enemmän kuin ehkä koskaan kausien välissä, mikä on ollut haasteellista.
– Uudet säännökset ovat olleet valtava haaste jokaiselle F1-sarjassa ja tallimme on ”painaneet kaasun pohjaan” saadaksemme auton nykyiseen jamaan. Vaikka nopein auto nopeimman kuljettajan alla voittaa, luotettavuus on myös suuri tekijä. Haluamme tuoda molemmat automme ruutulipulle parhailla mahdollisilla sijoituksilla. Tämä on ultimaattinen happotesti uuden sukupolven F1-autoille, Mercedes-pomo Toto Wolff kertoi
– Tallin henkilöstö ei ole kuitenkaan jännittynyt tilannetta vaan on pikemminkin helpottunut kun pääsemme viimein tositoimiin kisaolosuhteissa. Jokainen haluaa nähdä, missä todella menemme. Odotukset ovat korkeita niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Mekään emme ole siinä pisteessä, missä haluaisimme. Olemme kuitenkin mielestäni tehnyt kaiken mahdollisen, mihin aika on antanut myötä.
Lähde: F1-sarjan viralliset kotisivut
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- Lando Norrisin painekattila kesti – Sauber-kuskille uran ensimmäiset MM-pisteet
- F1-kisassa dramaattinen startti – Max Verstappen kolattiin ulos kisasta
- F1-sarjan klassikkokisalle pitkä jatkosopimus
- Tuukka Taposella ankea viikonloppu Itävallassa
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Keskeytys – Tuukka Taponen kolattiin tylysti ulos
- Mercedes-pomolta jättipaljastus: Talli neuvottelee Max Verstappenin kanssa
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Lando Norris palasi ja tykitti pohja-ajan – McLarenit karkumatkalla
- F1-debytantti säväytti harjoituksissa – George Russell nopein
- Tuukka Taposelle jättipettymys Itävallassa