F1-huhtikuu 2013: Kovalaisen F1-paluu, Räikkösen hämmästyttävä suoritus Kiinassa
![getty_raikkonenkimi20130420](https://www.suomif1.com/app/uploads/2013/04/getty_raikkonenkimi20130420.jpg)
Vuosi 2013 lähestyy ruutulippua, ja on aika muistella hieman menneitä. Käymme vuoden loppuun asti kerran päivässä läpi menneen vuoden puhuttaneimpia uutisiamme. Kuukausi kerrallaan, joka päivä klo 15.
Huhtikuun kuumiin uutisiin kuului muiden muassa Heikki Kovalaisen paluu formula ykkösiin ja Caterhamille. Kisakuljettajan paikan edellisen kauden päätteeksi menettänyt suomalainen joutui tällä kertaa tyytymään kuitenkin perjantairooliin.
Kimi Räikkönen puolestaan oli tutusti podiumvauhdissa. Erityisen vakuuttava oli hänen ajonsa Kiinan GP:ssä, jossa hän sijoittui toiseksi nokasta näkyvästi vaurioituneella autolla. Bahrainissa tuloksena oli niin ikään toinen sija.
Räikkösen auton vaurion aiheuttaja Kiinassa oli asemiaan aggressiivisesti puolustanut Sergio Perez, jolle McLaren-talli alkoi nyt ensikertaa esittää kritiikkiä. Tallipäällikkö Martin Whitmarsh vaati meksikolaista kisan jälkeen puolustamaan asemiaan radalla kovemmin – näin siis kolarista huolimatta. Kiinaa seuranneessa Bahrainin GP:ssä oppi oli selvästi mennyt perille hieman liiankin hyvin.
Ferrarin Fernando Alonson murheet aiheuttivat myös keskustelua. Kun kahtena aiempana vuotena hänellä oli allaan kilpailykyvytön auto, jolla mestaruuksien voittaminen ei onnistunut, nyt puolestaan vahvan auton tarjoamia tilaisuuksia hukattiin sekä kuljettajan että tallin virheisiin ensin Malesiassa maaliskuussa ja uudestaan huhtikuussa Bahrainissa.
Kuukauden muita satunnaisia aiheita olivat muiden muassa Nürburgringin jättiläissiitin sekä Sir Stirling Mossin seksistisiksi tulkitut kommentit naisista.
8.4: Jättiläismäinen penis ilmestyi vanhan F1-radan pintaan – poliisi voimaton
13.4: Heikki Kovalainen jälleen kuuman F1-huhun keskiössä
14.4: Räikkösen podium rikkinäisellä autolla hämmästytti – ”Yksi kaikkein parhaista maailmassa”
15.4: F1-legendan kommentit naisista tyrmistyttivät – ”Idioottimaista, typerää, naurettavaa”
15.4: McLaren-pomo vaatii parempaa Pereziltä – ”Enemmän kovuutta”
16.4: Coulthardilta tylyä tekstiä: ”Räikkönen jättänyt Grosjeanin täysin pimentoon”
17.4: Heikki Kovalainen: ”Hieno uutinen”
19.4: Heikki Kovalainen: ”Upeaa työskennellä jälleen tallin kanssa”
21.4: McLaren-pomo: ”Sergio Perez meni liian pitkälle”
22.4: Coulthard ihmettelee Ferrarin virheitä – ”Voi maksaa kalliisti”
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- McLarenit harjoituskärkenä – Valtteri Bottas tutuilla sijoilla
- F1-tallissa myllätään jälleen – tallipäällikölle taas lähtöpassit
- Tuukka Taponen säväytti – pätki tallikaverinsa välittömästi
- Rangaistu Max Verstappen avasi vahvasti Belgiassa – ylivoimainen kärkiaika
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Max Verstappen tuomariston kuultavaksi – lyödäänkö hollantilaiselle rangaistus?
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Max Verstappen kävi kuumana vielä kilpailun jälkeenkin: ”He kaikki voivat painua vi**uun”
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
- Tuukka Taponen säväytti – pätki tallikaverinsa välittömästi