Coulthardilta tylyä tekstiä: ”Räikkönen jättänyt Grosjeanin täysin pimentoon”

13-kertainen osakilpailuvoittaja David Coulthard uskoo, että kauden ensimmäisten kolmen kisan tulosten jälkeen Romain Grosjeanille alkaa olla kiire nousta omalle tasolleen.
Kimi Räikkönen on tällä kaudella voittanut tallikaverinsa aika-ajoissa jokaisella kerralla selvällä marginaalilla ja pisteitä suomalainen on kerännyt yli nelinkertaisen määrän. Viimeisimmässä Kiinan GP:ssä kaksikko oli niin lauantaina kuin sunnuntainakin eri tasoilla.
Viime viikonlopun koitosta BBC:n kolumnissaan analysoiva Coulthard kirjoittaa:
– Yhden erinomaisimmista suorituksista esitti Kimi Räikkönen aika-ajoissa. Hänen toisen lähtöruutunsa oikeuttanut kierroksensa tuli kuin salamana kirkkaalta taivaalta, ja ilman sitä hän ei kenties olisi kyennyt saavuttamaan podiumia.
– Räikkönen on täysin jättänyt pimentoon tallikaverinsa Romain Grosjeanin tällä kaudella. Tätä vauhtia Grosjeanin on jälleen kolaroitava muistuttaakseen meitä siitä, että hän on ylipäätään radalla, skotti sutkautti.
”Siinä on ero Räikköseen ja Alonsoon”
Kisan voitti ylivoimaisesti Ferrarin Fernando Alonso. Räikkönen puolestaan piti rikkinäisellä autolla takanaan kolmanneksi ajaneen Mercedeksen Lewis Hamiltonin. Coulthard arvelee, että kärkikolmikon järjestykselle on syynä muutakin kuin vain autojen suorituskyky.
– Luulisin, että Hamiltonilla on yhä vaikeuksia ymmärtää autoaan kisoissa tai kenties sitä, että kuinka renkaat toimivat siinä.
– Hän roikkui mukana Malesiassa kuten Kiinassakin. Hän tekee tarpeeksi pysyäkseen mukana taistelussa, enkä usko, että kuluu kauan, ennen kuin hän ottaa ensimmäisen Mersu-voittonsa.
– Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että hän ei pysty pitämään yllä hyökkäävää tyyliään kisoissa. Siinä on ero Räikköseen ja Alonsoon, jotka vaikuttavat pystyvän pitämään puolensa jopa joutuessaan säästämään renkaitaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua