Coulthard ihmettelee Ferrarin virheitä – ”Voi maksaa kalliisti”

Bahrainin GP:tä BBC:n kolumnissaan analysoiva David Coulthard pelkää Fernando Alonson kauden alun pistemenetysten voivan muodostua ongelmaksi jatkossa. Neljän kilpailun jälkeen espanjalainen on menettänyt pisteitä jo kahteen otteeseen sekä tallin että oman virheensä vuoksi.
Malesiassa Alonso rikkoi lähdössä etusiipeään ja keskeytti seuraavalla kierroksella jätettyään tulematta ajoissa varikolle. Bahrainissa puolestaan Ferrarin DRS jäi jumiin auki, mikä johti kahteen suunnittelemattomaan pysähdykseen, joista jälkimmäistä Coulthard pitää ”jälkiviisaana” tarpeettomana.
– [Tallin] olisi pitänyt käskeä häntä olemaan käyttämättä DRS:ää ensimmäisen pysähdyksen jälkeen. Hän käytti, ja hänen piti palata saman tien takaisin takasiiven korjaukseen.
– Tämä on yllätys minulle, sillä normaalisti Ferrari on vahva viestinnässään. Tämä osoittaa, että joskus kilpailun tuoksinnassa, kun ei odota ongelmaa, virhepäätöksiä saatetaan tehdä. Alonso palasi hienosti takaisin taisteluun ja sijoittui kahdeksanneksi, mutta hyvä tilaisuus menettiin.
– Se voi maksaa hänelle kalliisti myöhemmin tällä kaudella. Viestinnälliset ongelmat voidaan kuitenkin korjata – hidas auto on paljon vaikeampi haaste. On siis syytä odottaa heidän ponnahtavan takaisin Barcelonassa.
Yksi uran parhaista kisoista Vettelille
Kisan voittanut kolminkertainen maailmanmestari, Red Bullin Sebastian Vettel sen sijaan ei ongelmista kärsi. Skotti kutsuu voittoa saksalaisen ylivoimaisimmaksi Red Bullilla.
– Voitto oli Vettelille kaikkein ylivoimaisin sitten hänen ensimmäisensä Toro Rossolla Monzassa 2008.
– Hän ajoi rauhallisesti lopussa voittaen näin ”ainoastaan” yhdeksällä sekunnilla. Mutta on muistettava, että hän teki yhden pysähdyksen enemmän kuin [Kimi] Räikkönen, vetäen kaulaa niin paljon, että hän pystyi palaamaan kärkeen jo toisen pysähdyksensä jälkeen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan