Romain Grosjean yhä epävarma jatkostaan – samat huolet painavat

Lotuksen Romain Grosjean sanoo tallin rahoitusongelmien yhä hidastavan hänen jatkonsa varmistumista tallissa ensi kaudella.
Quantum-nimisen (ent. Infinity) sijoittajaryhmän kanssa kumppanuudesta pitkään neuvottellut Lotus ei ole yhäkään varmistanut tulevien vuosiensa rahoitusta.
– Kaikki on avoinna tulevaisuuden suhteen. Tunnen oloni hyväksi täällä, mutta he [tallin johto] kai yrittävät ratkaista rahoitusongelmia ja se aiheuttaa haasteita kaikelle muulle, ranskalainen selitti ESPN:n mukaan.
Grosjean lisäsi, että tallin vaihtoa ei voi sulkea pois laskuista niin kauan kuin hänen jatkosopimuksestaan puuttuu allekirjoitukset, vaikka tallipäällikkö Eric Boullier on kuvaillut sitä ”muodollisuudeksi”.
– Olen aika tyytyväinen täällä, mutta myös avoin vaihtoehdoille. Koskaan ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tällä hetkellä oloni on hyvä täällä.
– Toivoin, että voimme siirtyä eteenpäin nopeasti, viime vuonna aina joulukuun puoliväliin asti sopimustaan odottamaan joutunut 27-vuotias summasi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?