Pirelli uhkaa lähteä F1-sarjasta: ”Kyllästyneet nimensä likaamiseen”

F1-sarjan rengasvalmistaja Pirelli vaatii kahta ylimääräistä rengastestiä marras- ja joulukuuhun, minne jokainen talli toisi vuoden 2013 kisa-autonsa. Testit ajettaisiin Abu Dhabissa.
– Emme voi vain pyöriä ympyrää ja olla tekemättä mitään. Asiaan tarvitaan muutos, Pirelli-pomo Paul Hembury kertoi Press Associationille.
Pirelli on turhautunut yhteistyön puutteesta tallien kanssa sille hankalan kauden aikana, kun rengasvalmistaja on saanut runsaasti kritiikkiä tuotteidensa laadusta.
Mediatietojen mukaan Pirellin uskotaan vaativan uusia testejä tuotteidensa parantamiseksi ensi viikolla F1-sarjan strategisen komitean kokouksessa. Jos testejä ei kuulu, Pirelli on uhannut jopa vetäytyä sarjasta.
– He haluavat saman kohtelun jonka Bridgestone ja Michelin aikoinaan saivat. Muuten se saattaa jättää F1-sarjan ilman renkaita vuonna 2014, El Mundo Deportivo -lehti kirjoittaa F1Today-sivuston mukaan.
– Pirelli on kyllästynyt likaamaan nimeään sen vuoksi, että se ei voi testata renkaitaan oikealla tavalla, Italiaracing-sivustolla puolestaan tiedetään.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Max Verstappen ei ole menossa Mersulle
- Max Verstappen voittoon viimeisessä Imolan GP:ssä – Charles Leclerc raivostui Ferrarille
- Ferrarille katastrofi Imolan aika-ajoissa – kärkikymmenikössä todellinen yllätys
- F1-sarjassa kauhean näköinen kolari – Red Bull -nuorukainen ajettiin lääkäriautolla radalta
- Franco Colapinton paluu F1-sarjaan suututti Max Verstappenin – myös muut kärkikuskit ihmeissään
- F1-karavaani palaa Eurooppaan – tässä Emilia-Romagnan GP:n lähetysajat
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?