Marussian pääjohtaja Nikolai Fomenko on kertonut yhtiön rahoittaman Marussia-tallin tähtäävän oman V6-moottorin rakentamiseen formula ykkösiin. Nykyisin Cosworthin ja ensi kaudesta alkaen Ferrarin moottoreita käyttävän Marussian visiona on oma voimanlähde jo lähivuosina.

– Jos selviämme kauteen 2016, toivon, että Marussialla tulee olemaan oma moottorinsa. Me siirrymme sitä kohti. Se on päätavoitteemme, Fomenko sanoi keskiviikkona RIA Novostin mukaan.

Lähinnä talousuutisia formula ykkösissä käsittelevä veteraanitoimittaja Joe Saward kommentoi blogissaan tuoreeltaan Marussia-pomon lausuntoa torstaina epäilyksellä:

– On olemassa yksi syy, miksi ihmiset eivät rakenna omia F1-moottoreitaan: Raha. Fasiliteetteihin, koneisiin, henkilöstöön ja T&K -toimintaan on sijoitettava valtava kasa pätäkkää. […] Uutinen, että Marussia Motorsin Nikolai Fomenko kertoo ihmisille, että Marussia haluaa rakentaa oman V6-moottorinsa, on syytä ottaa melkoisella varauksella.

Toimittaja jatkoi sanomalla, että yhtiön omistajan Andrei Tsheglakovin varallisuus vaikuttaa pohjattomalta, mutta lisäsi:

– Tällä hetkellä on nähtävissä, että edes itse mahtava McLaren ei kykene tuottamaan omaa F1-moottoria. Mikäli se olisi uskottava projekti, McLarenilla olisi jo sellainen.

Lisäksi Saward pelkää, että Fomenkon kommenteilla voi olla suorastaan kielteinen vaikutus talliin.

– Kertominen maailmalle, että Marussia haluaa rakentaa oman F1-moottorinsa, ei ole ehkä fiksuin juttu, mitä Fomenko on tehnyt. Se saa moottoritoimittajat varuilleen siitä, että moottori katoaa – vaikkapa vain muutamaksi päiväksi – tullakseen mallikappaleeksi tulevaisuuden venäläisille voimanlähteille.