Kimi Räikkösen korvaajaehdokas kiistää painostaneensa Lotusta
Kuva: Getty Images
Sauberin Nico Hülkenberg kiistää antaneensa takarajan Lotus-tallille päätösten tekemisestä hänen pestaamisestaan. Lotus on nimennyt miehen kuljettajaehdokkaakseen kaudeksi 2014.
Aiemmin tällä viikolla Sauber-kuljettajan raportoitiin vaatineen asiasta päätöstä ennen kuluvan kuun loppua.
– En ole asettanut takarajaa. Se on väärinkäsitys ja joku ei ole esittänyt asiaa oikein, saksalainen sanoi torstaina Sky Sportsille.
– Mutta se, mitä olen sanonut, on, että tahtoisin selvyyttää tai varmuuttaa lokakuun loppuun mennessä.
Viimeaikoina mediassa esillä ollut kysymys kuljettajien painosta ei huolestuta Hülkenbergiä. Saksalaisen F1-kuljettajaksi korkeaa painoa on epäilty mahdolliseksi haitaksi sopimusneuvotteluissa ensi vuoden teknisten sääntöjen puitteissa.
Autojen minimipainorajoitusta pidetään varsin matalana uusien moottoreiden paino huomioiden. Kevyiden kuljettajien on näin arveltu saavan pienen edun puolelleen.
– Kukaan yhdestäkään tallista ei ole sanonut minulle, että painoni tai pituuteni on ongelma. Minulle koko keskustelu on tarpeeton, sillä minä olen mitä olen, enkä voi muuttaa sitä, 26-vuotias totesi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia