Kimi Räikkönen parhaiten palkattu F1-kuljettaja? – ”Hyvinkin mahdollista”

Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier uskoo, että kahden vuoden tauon formula ykkösistä pitänyt Kimi Räikkönen, joka palasi lajiin 2012 Lotus-kuljettajana, saa kiittää menestyksestään sekä nykyisestä suosiostaan osittain talliaan.
– Ilman meitä Kimin paluu olisi ollut hyvin erilainen. Voitko kuvitella minkälainen se olisi ollut, mikäli hän olisi allekirjoittanut sopimuksen Williamsin kanssa? Me rakensimme kaiken Kimin ympärille, Boullier sanoi GrandPrix.com-sivuston mukaan.
– Lotus-kuljettajana hänestä tuli kiinnostavampi faneille. Hänestä tuli suositumpi. Jos hän olisi lopettanut uransa rallin jälkeen, Räikkönen voisi olla jo unohtunut. Me annoimme hänelle työkalut saadakseen itseluottamuksensa takaisin.
Räikkönen siirtyy ensi kaudella Ferrarille ja kuljettaja on todennut palkanmaksuhäiriöiden vaikuttaneen asiaan.
Kysyttäessä huhusta, että suomalaiskuljettaja olisi korkeapalkkaisin kuljettaja formula ykkösissä tänä vuonna, ranskalainen hymyili:
– Se on hyvinkin mahdollista.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLarenit harjoituskärkenä – Lewis Hamilton jälleen vaikeuksissa
- Tuukka Taposelle pettymys – kisa loppui ennen kuin alkoikaan
- Tuukka Taponen epäonnistui ratkaisuhetkillä – välttyi onneksi katastrofilta
- Espanjan F1-viikonlopulle rauhallinen startti – McLaren-tähdelle kärkiaika
- Muuttuvatko voimasuhteet? F1-sarjan sääntöuudistus astuu voimaan Espanjassa
- F1-kauden toinen triplaputki päätökseen – tässä Espanjan GP:n lähetysajat
- F1-tähti sai rajun rangaistuksen – tässä FIA:n selvennys
- Lando Norris voittoon Monacossa – kisassa härskiä taktikointia
- Sekoittaako pakollinen lisäpysähdys pakkaa? – Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Formula 2 -kisassa hurja joukkokolari – ”Luuleeko hän olevansa Max Verstappen?”
- F1-tähti sai rajun rangaistuksen – tässä FIA:n selvennys
- Muuttuvatko voimasuhteet? F1-sarjan sääntöuudistus astuu voimaan Espanjassa
- F1-kauden toinen triplaputki päätökseen – tässä Espanjan GP:n lähetysajat
- Lando Norris voittoon Monacossa – kisassa härskiä taktikointia
- Tuukka Taposella tekemätön paikka Monacossa – vahvisti silti asemiaan MM-taulukossa
- Lewis Hamilton blokkasi Max Verstappenin – Ferrari-kuskille lähtöruuturangaistus
- Tuukka Taponen epäonnistui ratkaisuhetkillä – välttyi onneksi katastrofilta
- Lance Stroll toheloi jälleen – tuplarangaistus
- Espanjan F1-viikonlopulle rauhallinen startti – McLaren-tähdelle kärkiaika
- Formula 2 -kisassa hurja joukkokolari – ”Luuleeko hän olevansa Max Verstappen?”