Mercedeksen Lewis Hamiltonin kisaviikonloppu meni totaalisen puihin. Hamilton taisteli tiensä hienosti pisteille, mutta saksalaistiimillä olisi ollut potentiaalia huomattavasti korkeammallekin. Samalla ylivoimaista mestaruutta kohti ajavan Sebastian Vettelin ainoa uhkaaja MM-sarjassa on Fernando Alonso.

– Olin yhdeksäs ja meidän pitäisi olla paljon ylempänä, joten olen erittäin pettynyt itseeni, Hamilton sanoi Autosportin mukaan.

– Mokasin aika-ajoissa ja oli mahdotonta ottaa muut kiinni. Annoin kaikkeni, mutta on hyvin vaikeaa, kun on antanut kaikkeensa kahden pisteen tähden. Mestaruustaisto on siinä.

Hamiltonin tiimiradio ei toiminut kisassa.

– Se on lähes kuin ajaisi sokeana. Ei tiedä millä sijoilla muut ovat, milloin käydä varikolla, milloin painaa täysiä, milloin säästää renkaita… Täytyy vain selviytyä yksin ja toivoa parasta.