Sergio Perez antaa itselleen tyydyttävän arvosanan – ”Kuusi tai seitsemän”
McLarenin Sergio Perez antaa itselleen kauden ensimmäisestä puolikkaasta tyydyttävän arvosanan.
Historiallisestikin poikkeuksellisissa vaikeuksissa kaudella olleen tallin toinen kuljettaja, maailmanmestari Jenson Button on ehtinyt kerätä reilut kaksi kertaa enemmän pisteitä kuin meksikolainen – 39 vs. 18 – ja Perez arvioikin suoritustensa vaativan vielä hiomista.
– Jos minun olisi annettava numero itselleni, sanoisin kuusi tai seitsemän, koska parantamiselle on varaa yhdessä tiimin kanssa, Perez sanoi ESPN:n mukaan.
– Vuosi ja ensimmäiseni kauteni McLarenilla on ollut äärimmäisen kova. On ollut ensinnäkin äärimmäisen vaikeaa ymmärtää autoa.
– Sitten ensimmäisen ajoni autolla Jerezissä se on muuttunut täysin ja joka viikonloppu me otamme askelia eteenpäin. Perjantaisin kokeilemme uusia juttuja, joten joka lauantai me aloitamme uudella autolla.
Samalla kun auton kilpailukyvyn paraneminen on alkanut näyttää elonmerkkejä, Perez odottaa parempaa loppukautta.
– Tällä hetkellä olen hyvässä asemassa pystyäkseni aina maksimoimaan auton potentiaalin ja löytämään sen rajat sekä säädöt. Me olemme tulossa erittäin vahvoiksi, minä ja insinöörini, ja meillä on paljon varaa parantaa.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- McLarenit harjoituskärkenä – Valtteri Bottas tutuilla sijoilla
- F1-tallissa myllätään jälleen – tallipäällikölle taas lähtöpassit
- Tuukka Taponen säväytti – pätki tallikaverinsa välittömästi
- Rangaistu Max Verstappen avasi vahvasti Belgiassa – ylivoimainen kärkiaika
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista

- Max Verstappen tuomariston kuultavaksi – lyödäänkö hollantilaiselle rangaistus?
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Max Verstappen kävi kuumana vielä kilpailun jälkeenkin: ”He kaikki voivat painua vi**uun”
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
- Sergio Perez toheloi jälleen – Red Bull -pomojen kärsivällisyys loppumassa: ”Viimeinen asia, jota kaipasimme”
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun