Rengastoimittajan toivomaa muutosta ei tule – ”Todella vaikea juttu”

Pirellin ensi kauden renkaat – mikäli yhtiö jatkaa odotetusti rengastoimittajana – eivät tule muuttumaan kokoonsa puolesta.
Aiemmin kesällä Pirelli kommentoi mediassa, että uuden moottoriformulan aikakaudella tarvittaneen leveämpiä takarenkaita, jotta niiden luotettavuus voidaan varmistaa.
F1-toimittaja James Allen kertoo kuitenkin blogissaan lauantaina Pirelli-lähteisiinsä viitaten, että yhtiön toivomaa muutosta ei tule tapahtumaan. Syynä on tallien päinvaistainen tahto.
Blogin tekninen asiantuntija, entinen F1-insinööripomo Mark Gillan arvioi päätöksen olevan kaksiteräinen miekka.
– Tämä oli todella vaikea juttu. Toisaalta voi olla myötätuntoinen Pirelliä kohtaan: uusien sääntöjen puitteissa kukaan ei tiedä, minkälaista aerokehitys tulee olemaan ensi kauden aikana, kommentoi Gillan.
– Verrattuna tähän vuoteen kehitysakeleet tulevat olemaan valtavia, parantaen suorituskykyä ja lisäten merkittävästi rasitusta mutkissa. Pirellin on mahdollistettava se.
– Toisaalta tallien kannalta viimeinen asia, mitä he tarvitsevat kauden 2014 alustansa kanssa on viimeisen minuutin muutos. Se merkitsin suuren työn hukkaan menoa tietyillä osa-alueilla ja suunnittelun aloittamista uudestaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi