Mercedeksellä vaikuttava kolminkertainen F1-mestari Niki Lauda on ottanut kantaa Ferrarin kuskiasioihin. Kimi Räikköstä Ferrarille suositellut Lauda sanoo Crash.netin mukaan, että Ferrarilla ei ole varaa ottaa toiseen autoonsa kokemattomia kuljettajia. Räikkönen on sopimuksen Ferrarille jo tehnyt, kuten kuun alussa kerroimme, mutta Ferrarin kuskipaletti on silti auki – Fernando Alonson sopimuksesta huolimatta.

Ehdokkaaksi noussut saksalaiskyky Nico Hülkenberg ajaa kolmatta F1-kauttaan, mutta Laudan mielestä hän ei ole valmis Ferrarin rattiin, eikä italialaistiimi voi pestata kuljettajaa, joka ei ole jo vakituinen huippunimi.

– Hülkenberg ei ole huono, mutta hän tarvitsee varmasti vielä vuoden vakiinnuttaakseen itsensä. Ja Ferrarilla ei ole aikaa.