Mercedes-pomo myhäilee: ”Lewis Hamilton alkaa pikkuhiljaa päästä vauhtiin”

Kauden ja Mercedes-uransa avausvoiton Unkarissa ottanut Lewis Hamilton on pääsemässä siihen iskukykyyn, mitä häneltä on odotettu, arvelee tallipäällikkö Ross Brawn Belgian GP:n alla.
Alkukaudesta ajoittain vaikeuksissa tallikaverinsa Nico Rosbergin kanssa ollut ex-mestari on aloittanut kolme viimeistä kisaa paalulta, eikä edes Budapestin Mercedekselle myrkylliseksi oletettu helle pystynyt estämään häntä hankkimasta täyttä pistepottia.
– Kun Lewisin kaliiperin kuljettaja liittyy talliin, odotukset ovat massiivisia, mutta joka kuljettajalla kuluu hetki asettua aloilleen ja oppia yksityiskohdat, Brawn totesi uutistoimisto AFP:n mukaan.
– Siihen on kulunut hetki, mutta näen hienoja merkkejä, erityisesti viimeisissä muutamassa kisassa. Hän alkaa pikkuhiljaa päästä vauhtiin ja kehittyä oikeaan suuntaan.
Mercedeksen nykyisen kilpailukyvyn huomioiden Hamilton saattaa olla jopa sarjakärki Sebastian Vettelin suurin uhka loppukaudella. 48 pistettä saksalaisen perässä oleva 28-vuotias ei itsekään sulje mestaruustaiston mahdollisuutta laskuista.
– On liian aikaista puhua siitä tällä hetkellä, mutta tietenkin se on mielessäni. Minä todella uskon tähän autoon. Se tuntuu mahtavalta, Hamilton sanoi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi