Luca di Montezemolo tykittää taas: ”FIA:lta puuttuu rohkeutta”

Ferrarin pääjohtaja Luca di Montezemolo on arvostellut kansainvälisen autoliitto FIA:n toimintaa Mercedeksen rengaskoeskandaalin hoitamisessa.
Mercedekseltä kiellettiin osallistuminen Silverstonen nuorten kuljettajien testiin, sillä talli oli jo ajanut luvattoman kolmen päivän rengastestin Pirellille vuoden 2013 autolla aiemmin kaudella. FIA:n kansainvälinen tuomioistuin syytti tapauksesta osittain Mercedestä, osittain Pirelliä ja osittain itseään. Montezemolon mielestä FIA ei osoittanut tarpeeksi rohkeutta rankaista Mercedestä kunnolla rikkomuksestaan.
– Formula 1:en tulee olla puhdas laji ilman mitään kyseenalaisia toimia, joita olemme saaneet kestää lähivuosina. Ensi kaudella pääsemme taas testaamaan kunnolla. Emme näe enää vastaavia farsseja kuin tänä vuonna, kun yksittäisen tiimi sai suorittaa laittomia testejä ilman kunnon rangaistusta, Montezemolo laukoo Corriere della Seralle.
– Tässä tapauksessa olisin odottanut enemmän selkeyttä ja rohkeutta FIA:lta. Toisaalta, nyt kaikki voivat seurata, kun laittomat testit kantavat hedelmää: ennen niitä talli ei ollut voittanut yhtäkään GP:tä, mutta heti testin jälkeen se voitti kolme viidestä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull -kuskille potkut vain kahden kilpailun jälkeen – korvaaja nähdään autossa jo ensi viikolla
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- McLarenille kaksoisvoitto Kiinan osakilpailussa – viime viikon katastrofitallille kaksi pistesijaa
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- Huonon tuurin multihuipentuma – Kalle Rovanperä keskeytti ”kahden markan vikaan” Keniassa
- Voi pahus! Kalle Rovanperällä epäonnen päivä Safari-rallissa
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan
- Lando Norris mokasi jälleen – Oscar Piastrille uran ensimmäinen paalupaikka
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- F1-valmistajaa uhkaa hylkäys Kiinan GP:ssä – talli tuomariston tutkintaan uuden säännön rikkomisesta
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Red Bull Kiinan sprintin aika-ajon viimeinen – ”Olen niin pahoillani, mutta en vain pysty siihen”
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- Lewis Hamilton huolissaan omasta suorituksestaan sprinttikisassa- ”Joudun opettelemaan samalla”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan
- Lewis Hamiltonille historiallinen voitto Kiinan sprintissä – viimeisissä mutkissa ketjukolari
- Lando Norris mokasi jälleen – Oscar Piastrille uran ensimmäinen paalupaikka