Kimi Räikkösen pomo kumppanista: ”Enstonella alkaa uusi aikakausi”
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkösen ja Romain Grosjeanin edustaman Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier sanoo, että formula ykkösten kuluja on laskettava, jotta laji voi selvitä nykymuodossaan. Viime vuonna HRT-talli teki konkurssin ja tänäkin vuonna useiden tallien kulutus yli varojensa on ollut lähinnä julkinen salaisuus.
Ranskalainen kertoi Autosportille, että enemmistö talleista toivookin tehokkaita rajoituksia, mutta pieni joukko hyvin rahoitettuja talleja on esteenä toimivalle kulukatolle.
– Ongelma on, että jotkut tallit, kuten Red Bull, Ferrari ja Mercedes, voivat yhä toimia perinteisen mallin mukaan ja kuluttaa paljon autoonsa. Me emme voi, Boullier sanoi.
– Ei pidä unohtaa, että 90-luvun alussa kärkitallit kuluttivat ehkä £40 miljoonaa, vuonna 2008 luku oli jo £100 miljoonaa. Kuluja on leikattava.
– Ongelma tänä päivänä on, että 80 prosenttia talleista tukee sitä, mutta 20 prosenttia ei. Minusta ei ole reilua, jos kolmella tallilla on varaa formula ykkösiin.
Päinvastaisista huhuista huolimatta Lotus-pomo sanoi joka tapauksessa olevansa luottavainen oman työnantajansa pitkäaikaisesta taloudellisesta kestävyydestä paitsi lajin poliittisen kehityksen vuoksi, myös aiemmin ilmoitetun kumppanuussopimuksen ansiosta. Infinity Racing -konsortion on tarkoitus ostaa noin kolmannes tallista.
– Olen iloinen, että tietyt keskustelut ovat edenneet formula ykkösissä ja FIA:n kanssa, että kuluja halutaan alas säännöillä, Boullier kertoi.
– [Lisäksi] me ilmoitimme uudesta kumppanista muutama viikko sitten. Sitä ei ole vielä viety loppuun, mutta se on tulossa. Kun se on toteutunut, Enstonella alkaa uusi aikakausi, sillä rahoituksen puolesta me olemme turvassa monia vuosia täysin uudella tasolla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä