Asiantuntija: Rengasmuutoksella radikaalit vaikutukset – ”Valtava apu Mercedekselle”

Mikäli tulevissa kisoissa tullaan näkemään entistä kovempia renkaiden kumiseoksia sekä teräksen sijasta kevlarista valmistettu rengasvyö, sillä voi olla dramaattisia vaikutuksia kuluvan kauden mestaruussarjaan, arvioi Sky Sportsin toimittaja Mark Hughes.
Mies kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan, että kevlar-vyön sivuvaikutuksena on noin 10 Celcius-astetta matalampi takarenkaiden lämpötila.
Lotus, jolla on ollut renkaiden lämmittämisessä vaikeuksissa valmiiksikin, kärsisi muutoksesta entisestään. Ferrarin kilpailukyky kärsisi niin ikään, mutta todennäköisesti vähemmässä määrin.
Sen sijaan Mercedes, jolla on ollut päinvastainen ongelma, renkaiden ylikuumeneminen, tulisi hyötymään muutoksesta.
– Tämä tulisi olemaan valtava apu Mercedekselle. Se tarjoaisi heille paljon paremman mahdollisuuden ylläpitää loistavaa aika-ajovauhtiaan kisassa – mahdollisesti jopa siinä määrin, että me voisimme nähdä toisen tai molempien Mercedes-kuljettajien saavuttavan [Sebastian] Vettelin mestaruussarjassa, Hughes kirjoittaa.
– Lotuksella ja Ferrarilla olisi syytä kokea tulleensa kohdelluksi epäreilusti, kolumnisti lopettaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan