Kolmannesta lähtöruudusta Kanadan GP:n aloittanut, mutta 14:nneksi lopulta sijoittunut ja pisteittä jäänyt Williamsin Valtteri Bottas näki kaksi keskeistä syytä tippumiselle kärkikymmeniköstä: heikon startin, jossa ohi tuli kolme autoa sekä superpehmeiden renkaiden hallinnan kisan alussa.

– Me taistelimme lujasti ottaaksemme pisteitä, mutta loppujen lopuksi meillä ei ollut vauhtia autossa, Bottas kommentoi.

– Minä en saanut hyvää starttia, minkä ansiosta muutama auto pääsi ohi ensimmäisellä kierroksella ja kuivissa olosuhteissa me emme yksinkertaisesti pystyneet samaan suorituskykyyn kuin mitä osoitimme lauantaina.

– Myös rengaskuluma ensimmäisellä stintillä oli korkea, minkä vuoksi pysyminen kärkikymmenikössä oli vaikeaa.

Pettymyksestä huolimatta valoa tunnelin päässä voi olla. Toiminnallisesti talli osoitti aika-ajoissa pystyvänsä käyttämään tilaisuudet hyväksi kun olosuhteet niitä tarjoavat. Tulevassa Iso-Britannian GP:ssä voi sää tarjota jälleen yllätysmahdollisuuksia.

– Kaikesta huolimatta mielestäni olen oppinut paljon sunnuntain kisasta ja tallina voimme ottaa mukaamme myönteisiä seikkoja tästä viikonlopusta. Toivottavasti voimme jatkaa kehitystä ja ajaa vahvan kisan Silverstonessa kotiyleisön kannustaessa meitä.