Pomo: ”Me taistelemme pitääksemme Kimi Räikkösen”

Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier on ”täysin vakuuttunut”, että Kimi Räikkönen tulee pysymään Lotus-tallissa ensi kaudella. Red Bull on avoimesti myöntänyt 33-vuotiaan olevan yksi ehdokas lopettavan Mark Webberin korvaajaksi.
Silverstonessa Euroopan suurimmalle päivälehdelle, saksalaiselle Bildille puhunut ranskalainen sanoo Räikkösen jatkosopimuksen olevan ensiarvoinen asia tallille.
– Me taistelemme lujasti pitääksemme Kimin. Me teemme kaiken voitavamme se eteen. Henkilökohtaisesti olen täysin vakuuttunut, että Kimi istuu autossamme ensi vuonna.
Boullier ymmärtää, että Red Bull voi tarjota suomalaiselle enemmän rahaa kuin Lotus – sekä kenties paremman auton. Lotus voi tarjota jotain muuta.
– Kimiä ei voi ostaa. Hän ei tarvitsee rahaa elämässään, hän ansaitsee jo tarpeeksi. Red Bull ei voi ostaa Kimiä.
– Minä tiedän, mitä Kimin päässä liikkuu, eikä raha ole tärkein asia. Me olemme rakentaneet tallin hänen ja hänen tarpeidensa ympärille. Hän pitää ihmisistä täällä: insinööreistä, johdosta. Erityisesti Kimi rakastaa vapauttaan – eikä hän saa sitä yhdessä hyvän auton kanssa missään muussa tallissa.
Boullier muistuttaa myös, että Red Bullilla Räikkönen joutunee tosiasiallisesti eriarvoiseen asemaan verrattuna tallikaveriinsa.
– [Red Bull -talli] on rakennettu täysin Sebastian Vettelin ympärille. Kimin on odotettava vuoroaan takana. Toisekseen meillä hänellä on paljon vähemmän PR-työtä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta