Oscar Piastri hurjana sprinttiaika-ajoissa
Belgian Span F1-kisaviikonloppu sujui perjantaina Oscar Piastrin dominoinnissa.
Piastri oli nopein päivän harjoituksissa. Hän kellotti pohja-ajan myös sprinttiaika-ajoissa.
Piastri oli lähes puoli sekuntia toiseksi sijoittunutta Red Bullin Max Verstappenia nopeampi. Kolmanneksi sijoittunut McLarenin Lando Norris hävisi Piastrille lähes kuusi kymmenystä.
Kärkikymmenikkö oli varsin monipuolinen, kun mukana oli kuljettajia. kahdeksasta eri tallista. Kaksi kuljettajaa kympin joukkoon saivat vain McLaren ja Haas.
Ferrarin Charles Leclerc sijoittui, Haasin Esteban Ocon viidenneksi jaWilliamsin Carlos Sainzin kuudenneksi. Kympin joukkoon pääsivät myös Haasin Oliver Bearman, Alpinen Pierre Gasly, RB:n Isack Hadjar sekä Sauberin Gabriel Bortoleto.
Aika-ajojen alussa Mercedeksen Kimi Antonelli. Myös Ferrarin Lewis Hamilton ajoi ulos nopealla kierroksellaan ja hänen aika-ajonsa päättyivät nopeasti.
Lauantain sprinttikisassa riittää panosta, sillä jaossa on ylimääräisiä MM-pisteitä. Piastri johtaa MM-sarjaan kahdeksan pisteen erolla Norrisiin.
Lauantaina sprinttikisa on ohjelmassa kello 13.00 alkaen. Sunnuntain kilpailun aika-ajo ajetaan lauantaina kello 17.00 alkaen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”