Romain Grosjean pyysi Lotukselta anteeksi – ”Olen pahoillani”
Kuva: Getty Images
Romain Grosjeanin tuntemukset torstain harjoitusten jälkeen Monacossa olivat kaksijakoiset.
Lotus-kuski oli nopeimpien joukossa molemmissa sessiossa, mutta ehti iltapäivällä ajaa ainoastaan kymmenen kierrosta ennen osumistaan valliin Sainte Dévotessa.
– Päivän hienon alun jälkeen oli todellinen sääli, että joudimme lopettamaan aikaisin, Grosjean valitteli.
– Minulla ei ollut pitoa niin paljon kuin odotin saapuessani mutkaan, mutta autossa ei ollut mitään vikaa. Jarrutukseni ja nopeuteni olivat täysin pielessä ja osuin valliin. Mahdollisuutta ajaa eteenpäin turva-alueelle ei ollut, sillä olin jo kääntymässä mutkaan.
Ranskalainen kertoo kolarin suurena ironiana olleen auto, joka tarjosi itsevarmuutta enemmän kuin tarpeeksi.
– Meillä on erittäin hyvä auto täällä ja se antaa luottamusta puskea, mutta valitettavasti puskin hiukan liikaa. Olen pahoillani tallin puolesta ja olen heille ehdottomasti juomat velkaa kaikesta siitä kovasta työstä, jota tarvitaan ennen lauantaita.
– Kaikki autot ovat todella lähekkäin, mutta me näytämme olevan hyvässä iskussa ja olen innokas palaamaan radalle ja taistelemaan kärkisijoista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä