Räikkösen ex-tallikaverilta mielenkiintoinen tieto Grosjeanin sopimuksesta
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkösen McLaren-tallikaveri David Coulthard arvioi tuoreessa BBC Sportin kolumnissaan, että Lotuksen Romain Grosjean on tällä hetkellä F1-uransa puolesta jo hyvin heikoilla jäillä Monacon GP:n surrealistisen kolarisuman jälkeen.
– Joitain poikkeuksia lukuun ottamatta vaikuttaa siltä, että hän on joko täysin anonyymi tai sitten otsikoissa täysin vääristä syistä, Coulthard kirjoittaa.
– Hän oli erittäin nopea Monacossa, mutta varsin usein tilanne oli riistäytymässä hänen käsistään. Neljää kolaria yhden viikonlopun aikana on mahdotonta hyväksyä.
Tarkentamatta asiaa selvemmin, skotti sanoo tietoihinsa viitaten, että Lotus-kuljettaja on jonkinlaisella koeajalla tallissa.
– Me olemme kuulleet, että Grosjeanilla on eräänlainen koeaikasopimus, jota tarkastetaan aina silloin tällöin, ja seuraava tarkastuspäivämäärä on tulossa lähiaikoina.
– En halua haukkua tätä penskaa koska hän on selvästikin mukava jätkä ja hänellä on hyvin nopeutta, mutta hän on kokenut niin monta onnettomuutta, että ne eivät aina ole voineet olla toisen kuljettajan syytä taikka huonoa onnea.
– Läpi lajin historian on aina ollut jätkiä, joiden ”olisi pitänyt menestyä”, mutta jotka eivät pystyneet saamaan kaikkea tarpeellista kokoon. Ellei hän pysty löytämään oikeaa tasapainoa vauhdin ja varovaisuuden välillä, Grosjeanista on tulossa yksi sellainen lisää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys