Niki Lauda kertoo, miten F1-kuljettajien asenne on muuttunut

Mercedes-tallin hallituksen puheenjohtaja Niki Lauda on kertonut näkemyksensä siitä, miksi tänä päivänä ei enää nähdä hänen ja esimerkiksi James Huntin kaltaisia ”rokkistaroja” formula ykkösissä.
Lajissa nähtiin kuolemia edellisen kerran vuonna 1994 kun Ayrton Senna ja Roland Ratzenberger menettivät henkensä saman viikonlopun aikana. Vielä muutama vuosikymmen sitten kuolemat olivat liki tavallisia, ja muun muassa Lauda itse oli hengenvaarallisessa onnettomuudessa 1976.
Kolminkertainen mestari sanookin, että turvallisuuden kehitys lajissa on johtanut GP-kuljettajien käytöksen muuttumiseen. Kun vaikkapa Sebastian Vettel saattaa työtuntien ulkopuolella pelata Bernie Ecclestonen kanssa backgammonia ja Lewis Hamilton leikkii koiranpentunsa kanssa, ennen vanhaan aika käytettiin juhlien.
– Tänä päivänä kuljettajilla on varaa pelata pelejä. Meillä oli paineita pysyä hengissa ja elää jokainen päivä ikään kuin se olisi viimeinen. Sellainen muuttaa ihmistä, Lauda sanoi Daily Mail -lehdelle.
– Ainakin yksi kuljettaja, joskus kaksi, kuoli urani jokaisena vuotena. Me emme tuhlanneet aikaa pelaten backgammonia. Me halusimme olla tyttöjen kanssa.
– Nykyisin vaaraa ei ole. Näiden kavereiden pitäisi olla kiitollisia, että Formula 1 on turvallista. Mutta he eivät todella tunne entisaikojen kilpa-ajoa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Max Verstappen oli raivoissaan
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Kaisa Mäkäräinen ja Marcus Grönholm ajavat Jyväskylässä