McLaren-kuljettaja kritisoi televisiota – ”Vihaisuuteni oli tarkoitus pysyä tallin sisällä”

McLarenin Jenson Button on esittänyt paheksuntansa formula ykkösiä lähettäviä televisiomedioita kohtaan konstekstistaan irrotettujen tiimiradioviestien esittämisestä suorassa lähetyksessä.
Bahrainin GP:n jälkeen yksi F1-maailman puheenaiheista oli Buttonin ja hänen tallikaverinsa Sergio Perezin tiukka taistelu radalla. Britti vaati talliaan pyytämään meksikolaista ”rauhoittumaan” kaksikon kolhittua toistensa autoja kahteenkin otteeseen kisan aikana.
Asiasta noussut kohu on kuitenkin lähtenyt mediassa lapasesta, ex-mestari uskoo.
– Ongelma on, että viestini ei ollut tarkoitettu massoille, vaan tallille. On sääli, että televisioyhtiöt voivat valita haluamansa viestit, koska ne voidaan tulkita väärin, Button sanoi James Allen on F1 -sivuston mukaan.
– Olin tietenkin vihainen, mutta vihaisuuteni oli tarkoitus pysyä tallin sisällä, sillä puhun radiossa tiimille, en televisioyhtiöille.
Kisan jälkeen maanantaina Button lähetti twitter-viestin, jossa hän kertoi keskustelleensa Perezin kanssa ja asian olevan poissa päiväjärjestyksestä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan
- Valtteri Bottas vahva ehdokas uuteen F1-talliin – suomalainen kamppailee kilpailuvoittajaa vastaan
- F1-hylkiö sopimukseen Ferrari-tallin kanssa – petaa paikkaa Cadillacille?