Jenson Button ei halua sitoutua McLaren-talliin tällä hetkellä pitkällä sopimuksella, britti kertoi keskiviikkona Monacossa.

Talli vahvisti äskettäin moottorikumppanuuden Hondan kanssa alkaen kaudesta 2015. Paitsi että yhtiöt näkivät 80-luvun lopussa ja 90-alussa loistavia menestysvuosia yhdessä, myös Buttonilla on pitkä historia japanilaisautovalmistajan kanssa.

Nyt 33-vuotias kuljettaja ei halua kuitenkaan suunnitella tulevaisuuttaan vielä kahden vuoden tai sitä pidemmän ajan päähän.

– En mieti tulevaisuutta liikaa tällä hetkellä. Täytyy elää hetkessä ja tällä hetkellä pitkäaikainen sopimus ei kiinnosta minua, Button sanoi Sky Sportsin mukaan.

– Olen ollut lajissa 13 vuotta ja haluan vapautta – eli sen tunteen, että voin lopettaa, jos oloni on sellainen, että en halua enää jatkaa.

Britti vakuutti, että lopettaminen ei ole vielä mielessä.

– Minulla ei ole ollenkaan sellainen olo vielä, ja uskon sen olevan kaukana. [Mutta] vapaus on tärkeää minulle tulevaisuudessa.