Heikki Kovalainen paljasti, miten paikka Caterhamilla avautui

Caterhamilla testikuljettajan tehtävissä oleva Heikki Kovalainen on kertonut, miten yhteistyö tallin ja kuljettajan välillä alkoi kaudella 2013 uudestaan.
Suomalaiskuski menetti kisakuljettajan paikkansa viime kauden jälkeen, mutta kumosi nyt epäilykset, että syynä olisi ollut riitaantuminen Caterham-pomo Tony Fernandesin kanssa.
– Ei pidä paikkaansa. En ollut tyytyväinen siihen, mitä he tarjosivat minulle täksi vuodeksi, mutta riitaa ei ikinä syntynyt, 31-vuotias sanoi Sky Sportsille.
– Sitten jossain vaiheessa, muistaakseni Australian GP:n aika-ajoissa sään ollessa haastava, lähetin Tonylle viestin, jossa kirjoitin, että ”minä olisin päässyt aika-ajojen toiseen osioon”. Sitten aloitimme neuvottelut uudestaan ja hän kysyi, että haluaisinko tulla testaamaan autoa.
Kovalainen toisti jälleen, että CT03-auto on vaikea ajaa, mutta lisäsi myös, että päivitykset Espanjan GP:ssä tulevat auttamaan.
– Tunsin ajaessani [Bahrainissa], että tästä autosta on saatavilla enemmän ja että meidän pitäisi pystyä lyömään Marussia. Nyt kun päivityksiä on tulossa, meidän pitäisi päästä siihen asemaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan
- Valtteri Bottas vahva ehdokas uuteen F1-talliin – suomalainen kamppailee kilpailuvoittajaa vastaan
- F1-hylkiö sopimukseen Ferrari-tallin kanssa – petaa paikkaa Cadillacille?