Ferrari-pomo antoi tallille ainoastaan kuutosen arvosanaksi alkukaudesta
Kuva: Getty Images
Ferrari antaa alkukaudelleen heikohkon arvosanan kun sirkus valmistautuu viikonlopun koitokseen, kauden viidenteen kisaan Espanjassa.
Scuderia on heittänyt pisteitä hukkaan kahdessa kisassa, mikä on tiputtanut tallin nyt valmistajien sarjan kolmanneksi ja ykköskuljettaja Fernando Alonson kuljettajien sarjan neloseksi.
Malesiassa Alonso rikkoi heti lähdössä etusiipeään Sebastian Vettelin autoon, ja tallin tehtyä kohtalokas päätös olla ottamatta espanjalaista heti varikolle, hän keskeytti kisan seuraavalla kierroksella. Bahrainissa puolestaan DRS-vika aiheutti kaksi ylimääräistä pysähdystä, joista jälkimmäinen oltaisiin voitu välttää, mikäli päätös siiven sulkemisesta kisan ajaksi oltaisiin tehty heti ongelman ilmennyttyä.
F138-auto on nopea, mikä antaa pääsuunnittelija Nikolas Tombazikselle luottavaisen tunteen. Virheet on kuitenkin kitkettävä.
– Pääsääntöisesti mielestäni ensimmäiset tulokset osoittavat, että voimme olla kohtuullisen optimistisia jäljellä olevasta osasta kautta ja voimme otaksua taistelevamme voitoista ja mestaruudesta, kreikkalainen sanoi.
– Mutta jos minun olisi annettava arvosana kokonaissuorituksestamme, antaisin ainoastaan kuutosen. Tähän on kaksi syytä: yksi on se, että me emme ole aivan niin kilpailukykyisiä kuin toivoisimme. Ensimmäisessä neljässä kisassa me emme ole pystyneet taistelemaan paalusta, mikä on yksi päätavoitteistamme tällä hetkellä.
– Toinen syy on se, että jos katsotaan varsinaisia tuloksia – vaikkakin olemme voittaneet yhden kisan, mistä voimme olla iloisia – meillä on ollut kaksia erittäin huonoa kisaa, joista pisteitä tuli hyvin vähän.
– Toistan kuitenkin jälleen, että voimme olla luottavaisia tulevaisuudesta, Tombazis totesi.
LUE MYÖS:
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly