Ex-kuljettaja: ”Valtteri Bottaksen talli on syöksykierteessä”
Kuva: Getty Images
Entinen F1-kuljettaja Martin Brundle pitää Valtteri Bottaksen ja Pastor Maldonadon edustaman Williams-tallin nykyistä tilannetta enemmän kuin vaikeana.
Williams ei ole kauden ensimmäisissä viidessä kilpailussa saavuttanut 11:nnettä sijaa parempaa tulosta ja mikäli sama jatkuu Monacossa, kauden 2013 alun pisteetön putki venyy pidemmäksi kuin edes historiallisen heikolla kaudella 2011.
Motor Sport Magazinen toukokuun podcastissa jutellut ex-kuski sanoo, että melko pienen perheyrityksen on vaikea saada tulosten heikkeneminen pysähtymään.
– Me kaikki varmaankin toivoisimme Williamsin pääsevän jälleen iskuun, erityisesti kun mietitään, mitä perhe on käynyt läpi viime aikoina, Brundle sanoi viitaten Sir Frankin vaimon Virginian poismenoon.
– Tämä on huolestuttavaa, koska kyseessä on syöksykierre: et saa sponsoreita, koska et saa menestystä, joten menetät avainhenkilöitä etkä voi sijoittaa T&K-toimintaan.
– Se on noidankehä ja minä pelkään, että Williams on syvällä tässä noidankehässä tällä hetkellä.
Brundle sanoi ”uskovansa”, että talli yritti saada Lotuksen entistä tekniikkapomoa James Allisonia palkkalistoilleen, mutta neuvottelut eivät johtaneet sopimukseen.
– Tiedän, että he yrittivät – korjaan uskon, että he yrittivät saada Allisonia, mikä olisi ollut aikamoinen kaappaus, ja he yrittävät saada avainhenkilöitä takaisin asemiin. Tallilta puuttuu avainainesosia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi