Ex-kuljettaja pohti Räikkösen uhkausta – ”Perezille mahdollisesti musta silmä”

Entinen F1-kuski Martin Brundle arvioi McLarenin Sergio Perezin luottaneen liikaa onneensa Monacon GP:ssä, jossa hän yritti ohittaa Lotuksen Kimi Räikkösen tunnelin jälkeisessä shikaanissa viidennelle sijalle.
Kuten muistetaan, viimeinen ohitusyritys päättyi kontaktiin, joka tyhjensi Räikkösen Lotuksen takarenkaan ja pakotti myös meksikolaisen itsensä keskeyttämään kisan.
Kisan jälkeen Räikkönen kertoi Saksan televisiolle, että Perezin rauhoittamiseksi radalla puhe ei riitä, vaan kenties häntä olisi lyötävä nyrkillä kasvoihin.
– Kuljettajien tapaaminen Montrealissa pitäisi olla hauska ja arvelen, että Perez saattaa istua yksikseen, mahdollisesti jopa mustan silmän kanssa, Brundle letkauttaa Sky Sportsin kolumnissaan.
– Räikkönen haluaa lyödä häntä kasvoihin siitä, että Perez maksoi hänellä pisteitä mestaruussarjassa. Yleinen näkemys on, että Perez teki myöhäisiä ja villejä liikkeitä luottaen siihen, että muut selvittävät sotkun ja päästävät hänet läpi. Se muistutti minua päivistäni [Ayrton] Sennaa vastaan.
– Tehtyään muutaman hienon liikkeen [Jenson] Buttonia ja [Fernando] Alonsoa vastaan, valitettavasti hän heitti noppaa liian monta kertaa osuen Räikköseen raossa, joka oli puolen auton levyinen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat kaikki kauden 2025 F1-autot ja kuljettajat – kilpurit julki ennennäkemättömällä tavalla
- F1-tähdeltä kannanotto FIA:n naurettavaan sääntöuudistukseen
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan