Ecclestone harkitsee New Jerseyn GP:n promootioyhtiön ostamista
Kuva: Getty Images
Bernie Ecclestone harkitsee New Jerseyn GP:n järjestäjäyhtiön ostamista, kertoo AutoWeek-lehti.
Amerikan GP:n nimellä kulkevan tapahtuman suunnitelmat nykymuodossaan julkistettiin vuonna 2011. Tarkoituksena oli järjestää kisa ensi kerran kuluvalla kaudella, mutta se peruttiin lopulta rahoitusvaikeuksien hidastaessa toteutusta.
Nyttemmin ainakin epävirallisella tasolla tavoitteena on ollut tapahtuman saaminen kauden 2014 kisakalenteriin, mutta kevään aikana epäilyksiä on herännyt tästäkin.
– En sulkisi pois promoottorin oston mahdollisuutta, Ecclestone sanoi.
Kysyttäessä, että viittaako hän tällä nimen omaan Amerikan GP:hen, vastaus oli myöntävä.
– Me saatamme tehdä jotain New Yorkissa. Meidän ei tarvitse omistaa promoottoria, mutta hankkisimme sen mielellämme.
Yhtenä esteenä tapahtumalle on mainittu pyrkimys toteuttaa kisa puhtaasti yksityisellä rahalla. F1-pomo sanoo, että konsepti on väärä.
– He eivät saa rahoitusta valtiolta kisaan, mutta valtion pitäisi kyllä tulla taustalle. Me etenemme asiassa niin nopeasti kuin mahdollista.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi