Sergio Perez: ”Tietenkään en ole iloinen!”

McLarenin Sergio Perez on kärsinyt Kiinassa vaikeasta viikonlopusta. Erityisesti perjantain harjoituksissa tuskallisen kaukana kärkivauhdista ollut nuorukainen ajoi lopulta 12:nteen ruutuun lauantaina.
Tallikaveri Jenson Button pääsi aika-ajojen viimeiseen osioon, jossa ei enää kellottanut varsinaista nopeaa kierrosta. Perez myönsi pettymyksen omalta osaltaan.
– Tietenkään en ole iloinen! Meidän olisi pitänyt päästä viimeiseen osioon. Me todella uskoimme voivamme päästä sinne. Renkaiden lämpö oli kaukana ihanteellisista luvuista, mikä varmaankin maksoi paikan Q3:ssa, meksikolainen sanoi F1-sarjan kotisivulla.
– Auto on muuttunut jatkuvasti harjoitussessiosta toiseen, joten hyvien säätöjen löytäminen oli vaikeaa.
– Mutta en ole ainoa; on muitakin, jotka eivät saaneet hyvää aika-ajotulosta. Hekin ovat varmasti selittäneet, että kisa on tavoite, ei lähtöruutu. Näin se on minullakin. Kun renkaiden ansiosta on niin paljon epävarmuustekijöitä, voi maaliin lopulta ajaa millä sijalla tahansa kisassa.
Perez muistutti, että molemmilla McLaren-kuskeilla vahvuutena on nimen omaan renkaiden hallinta.
– Jenson ja minä molemmat olemme osoittaneet, että voimme venyttää ylimääräisiä kilometrejä näistä renkaista. Toivotaan, että tilanne on sama huomisessa kisassa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat kaikki kauden 2025 F1-autot ja kuljettajat – kilpurit julki ennennäkemättömällä tavalla
- F1-tähdeltä kannanotto FIA:n naurettavaan sääntöuudistukseen
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan