Paul di Resta täyttää nyt odotuksia – ”Tehnyt upeaa työtä”
Kuva: Getty Images
Force Indian Paul di Resta on alkukauden jälkeen alkanut täyttää niitä odotuksia, joita häneen on kohdistettu jo pari vuoden ajan.
Askelta uudelle tasolle ei ainakaan tulosten puolesta nähty vuonna 2012, jolloin hän lopulta hävisi tallin sisäisen taistelun Nico Hülkenbergille vaikean loppukauden ansiosta.
Skottikuljettaja itse myönsi ennen kuluvan kauden alkua, että kolmas vuosi sarjassa vaatii häneltä entistä kovempia tuloksia. Ensimmäisen parin kisaviikonlopun aikana tallikaveri Adrian Sutil vaikutti olevan niskan päällä, mutta sittemin tilanne on kääntynyt päälaelleen.
– Hän on tehnyt upeaa työtä. Hän karistanut kauden 2012 lopun pettymyksen pölyt niskastaan. Olosuhteet kuitenkin vaikuttivat asiaan, apulaistallipäällikkö Bob Fernley sanoi.
– Me olemme tunnistaneet ongelmat, hän on hyväksynyt ne – ne eivät olleet oikeastaan hänen ongelmiaan – ja hän on nyt palannut takaisin taistellen tänä vuonna.
– Hänellä oli taatusti hieman paineita alussa, mutta hän vain keskittyi työhönsä, mikä kertoo paljon Paulin kyvyistä, Fernley lisäsi.
Lähde: Sporting Life
LUE MYÖS:
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly