Mies menetti urheiluauton hallinnan yli 100km/h nopeudessa – katso järkyttävä tulos

24-vuotias brittimies David Elly on saanut 10 kuukauden ehdollisen vankeustuomion ajettuaan äitinsä Audi TT:n huoltoaseman myymälään.
Mies menetti autonsa hallinnan reilun 100 km/h nopeudessa osuttuan tien reunakiveykseen ja aiheutti lähes £200 000 vahingot huoltoasemalle rikkoen muun muassa polttoainepumpun (kuvat Mirror-lehden verkkosivulla). Onnettomuus sattui viime elokuussa.
Kuljettaja itse kärsi lieviä vammoja. Hänellä oli pieniä määriä alkoholia veressään, mutta alle rattijuopumuksen rajan. Hän oli riidellyt aiemmin samana päivänä tyttöystävänsä kanssa. Kukaan muu ei loukkaantunut.
Puolustusasianajaja Gwyn Lewis sanoi oikeudenkäynnin aikana, että miehellä ei ollut pahoja aikeita astuessaan ratin taakse. Hänen äitinsä jätti auton avaimet Ellylle lähdettyään matkalle.
Elly oli halunnut siirtää autoa, koska se oli jätetty paikallisen pubin ulkopuolelle. Paikassa oltiin järjestämässä jokin tilaisuus.
– Selvästikään hän ei ajatellut sillä hetkellä, että mitä hän oli tekemässä. Hän sanoo haluavansa aidosti pyrkiä korvaamaan vahingot, Lewis selvitti.
Ehdollisen vankeustuomion lisäksi Ellyllä määrättiin 12 kuukauden ajokielto, £25 puntaa kulujen korvauksia sekä 250 tuntia palkatonta työtä.
Katso video tilanteesta ylhäältä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”