Lotus-pomo selitti Kimi Räikkösen hermostuttaneen päätöksen syitä

Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier on selittänyt tallin päätöstä ottaa Kimi Räikkönen varikolle jälkimmäisen kerran Bahrainin GP:ssä odotettua aiemmin.
Kiivastuneen kuuloinen suomalaiskuski ihmetteli asiaa tiimiradiossa sanoen, että hänen renkaansa olivat yhä hyvässä kunnossa.
Kysyttäessä asiasta, Boullier totesi, että renkaiden elinkaaren venyttäminen ei olisi tarjonnut hyötyä tulosten osalta, ja näin ollen Räikkönen otettiin sisään hiukan etuajassa.
– Me olisimme voineet jatkaa pidempään, mutta me halusimme suojella asemaamme ja tehdä helpon ohituksen Paul di Restasta, Boullier sanoi Autosportille.
– Me tiesimme, että pääsisimme helposti toiseksi, joten ei ollut mielekästä ottaa riskejä siinä vaiheessa kisaa.
– Olisi ollut vaikeaa puskea voittoon ja alkuperäinen strategia oli joka tapauksessa pysähtyä ainoastaan kierroksen tai kaksi myöhemmin, Boullier selitti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta