Jännitteitä ilmassa – ”Alonso ei käsittele tappioita tallikaverille hyvin”

Ferrarin Felipe Massalla on mahdollisuus Kiinassa lyödä tallikaverinsa Fernando Alonso jo peräti viidennen kerran peräkkäin aika-ajoissa. Brasilialaisen Estadao-sanomalehden pitkäaikainen F1-toimittaja Livio Oricchio huomauttaa, että vastaavaa ei ole koskaan tapahtunut espanjalaisen uralla.
Aiemmin Alonso on tullut neljä kertaa peräkkäin tallikaverinsa lyömäksi aika-ajoissa Jarno Trullin toimesta Renaultilla vuonna 2004. Tällöin Trulli oli nopeampi lauantaisin kauden viidennestä osakisasta Espanjan GP:stä aina kahdeksanteen, eli Kanadan kisaan.
Niin ikään neljissä aika-ajoissa peräkkäin Alonson on lyönyt Lewis Hamilton McLarenilla 2007. Putki alkoi kauden kuudennesta kisasta Kanadasta ja päättyi yhdeksänteen Iso-Britanniassa.
Kolminkertainen F1-mestari Jackie Stewart sanoo Oricchion blogille, että jännitteitä voi olla syntymässä tallin sisälle.
– Fernando on poikkeuksellinen, mutta hän ei käsittele hyvin tappioita tallikaverille.
Oricchio itse sanoo asian hiukan suoremmin:
– Tosiasia on, että kun Alonson vieressä on tehokas tallikaveri, hän ei aina reagoi siihen parhaalla mahdollisella tavalla, kuten 2007, jolloin hän aloitti sodan tulokaskuljettaja Hamiltonin kanssa McLarenin sisällä.
– Vuoden lopussa nuori englantilainen voitti aika-ajotaistelun 10-7. Sama tunteiden hallinnan puute saattaa ilmetä Alonsossa jälleen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota