Williams-tallin tekniikkapomo Mike Coughlan kuvailee sunnuntaina päättynyttä Barcelonan testijaksoa ”erittäin menestyksekkääksi”. Coughlan kertoo auton olevan nopean ainakin kisavauhdin puolesta ja ennen kaikkea erittäin luotettava.

Kuljettajat Pastor Maldonado ja Valtteri Bottas vahvistivat tekniikkapomon kommentit. Molemmat kuljettajat kertoivat kuitenkin säätöjen olevan yhä hakusessa.

– Talvitestit ovat olleet hyvät meille. FW35 on ollut erittäin luotettava, mutta me yhä opimme auton käyttäytymisestä, sanoi venezuelalainen.

– FW35 on täysin erilainen ajaa kuin FW34, pääosin uuden Coanda-pakoputkiston vuoksi. Se on antanut meille kokonaisuudessaan suuremman määrän downforcea, mutta meillä on yhä työtä huolehtiaksemme, että saamme siitä täyden hyödyn.

– Meillä on hyvä lähtökohta työllemme, eli nyt meidän on vain saavutettava auton täysi potentiaali, Maldonado summasi.

Bottas kertoi, että testien päätöspäivänä ohjelmassa olleen pääosin lyhyitä vetoja.

– Me keskityimme lyhyempiin stintteihin tänään ja tunnen olevani valmis aika-ajosessioon. Me teimme raskaamman polttoainelastin vedon päivän lopussa, mutta meidän on yhä työskenneltävä kovaa saadaksemme paras irti paketistamme.

– Kaiken kaikkiaan talven testit ovat olleet hyödyllisiä ja olemme saavuttaneet niistä haluamamme. Auto on ollut luotettava ja tunnen itseni täysin valmiiksi kauden alkuun.