Räikkösen voitto räjäytti pomojen mielet – ”Se, mitä näimme tänään, oli suurenmoista”
Kuva: Getty Images
Lotuksen Kimi Räikkösen voitto kauden avauskisassa Australiassa inspiroi ylisanoja tallin johdossa.
Tallipäällikkö Eric Boullier myönsi ykköstilan tulleen yllätyksenä. Räikkösen ja Romain Grosjeanin seitsemäs ja kahdeksas lähtöruutu eivät luvanneet päällisin puolin aivan voittoa.
– Olen todella iloinen. Kimi hienon startin jälkeen me toivoimme, että voisimme saavuttaa palkintokorokesijoitukseen, mutta kisan edetessä näimme muiden tallien tekevän pysähdyksiä – osoittaen siis, että he olivat liikenteessä kolmen stopin taktiikalla – ja meidän asemamme vahvistui vahvistumistaan, Boullier kehui.
– On fantastinen tunne aloittaa kausi näin. Kimi ajoi moitteettomasti koko viikonlopun ja antoi kaikkensa tiimille.
Tekniikkapomo James Allison puolestaan kuvaili voiton antavan motivaatiota koko 500-päiselle enstolelaistallille.
– Se, mitä näimme tänään oli suurenmoista. Tällaiset päivät tekevät tästä työstä arvoisensa ja samaa pätee kaikkiin, jotka ovat osallisena tässä tallissa, Allison sanoi.
– Toivottavasti voimme toistaa Kimin fantastisen suorituksen jälleen ensi viikolla molemmilla autoillamme.
LUE MYÖS:
- Karmealla ajovirheellä rajut seuraukset – Sortuuko pelätty F1-pomo radikaaliin ratkaisuun?
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Sardinian MM-ralli 2026: Aikataulu, osallistujat, tv-lähetykset ja pistetilanne
- Bahrainin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ralli SM 2026: Kisat, pisteet, kuskit ja uutiset
- Azerbaidzhanin GP 2026: Tulokset ja uutiset
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus